Mikä on lähde?
Lähde on paikka, jossa pohjaveden pinta on luontaisesti maan pinnan tasossa. Lähde voi olla silmäkkeinen, ns. allikkolähde, vettä tuottava tihkupinta, hetteikkö tai purolähde. Maan alla lähteeseen virratessaan vesi liuottaa kivistä mineraaleja, joten lähdevettä pidetään hyvin terveellisenä. Lähteisiin liittyy paljon vanhoja uskomuksia ja tarinoita, joita vielä tänäkin päivänä kerrotaan. Lähteiden veden on uskottu olevan parantavaa ja niissä on kerrottu elävän haltijoita, jotka melun tai lähteen likaantumisen seurauksena vaihtavat paikkaa. Kun seisahtuu lähteen äärelle katselemaan veden purkautumista maan syövereistä, voi hyvin ymmärtää, miksi lähteitä on aina pidetty taianomaisina. Suomen peruskarttoihin on merkitty yhteensä 22 085 lähdettä, mutta niitä on tosiasiassa paljon enemmän.
Miten löydän minua lähinnä olevan lähteen?
Katso ensin löydätkö paikkakunnallasi sijaisevia lähteitä osiosta LÄHTEET. Jos lähteitä ei löytynyt, voit soittaa kaupunkisi ympäristökeskukseen tai alueella toimiville retkeilijöille kartoittaaksesi alueen mahdollisia lähteitä. Hyvä keino on myös kysellä varsinkin vanhemmilta lähialueen asukkailta onko lähistölläsi luonnonlähteitä. Myös retkioppaat ja suunnistajat tietävät usein rutkasti hyviä lähteitä. Jos löydät lähteen - ilmoitathan siitä ystävällisesti osiossa LISÄÄ LÄHDE. Kiitos!
“Lähteet ovat arvokkaita pienvesikohteita ja ne otetaan huomioon mm. rakennustoimenpiteissä. Niitä kattaa pohjaveden pilaamiskielto, jonka suhteen ollaan tarkkoina.” - Tuula Sillanpää, Tampereen kaupungin terveysinsinööri
Kuinka voin analysoida vettä itse?
1) Käyttäjien kokemukset. Ota selvää lähteen historiasta ja kysele ihmisiltä, jotka ovat juoneet lähteestä pidempään.
2) Ota selvää onko kunta tai paikallinen ympäristökeskus tehnyt analyysiä vedestä ja onko sen todettu juomakelpoiseksi? Voit soittaa myös paikalliseen ympäristöterveyden keskukseen ja pyytää että he ottavat vesianalyysin lähteestäsi. Analyysi maksaa yleensä 100-200€, mutta jos saat vakuuteltua heidät siitä, että lähdettä käyttää suuri joukko ihmisiä ja analyysi olisi tärkeä varmistus veden juomakelpoisuudelle - saattavat he tehdä analyysin ilmaiseksi. Yleensä lähdevesistä analysoidaan pääasialliset haitalliset bakteerit (E. Coli, koliformiset bakteeritja ja suolistoperäiset enterokokit).
3) Katso miltä lähteen ympäristö näyttää. Kukoistavatko kasvit esimerkiksi virtaavan lähteen uoman reunalla ja onko se rehevän ja elöisan näköinen? Onko vedellä haju vai vaikuttaako se juomakelpoiselta?
4) Vesi on parhaimmillaan ja tuoreimmillaan suoraan lähteestä juotuna. Maista vettä ja tunnustele olotilaasi.
5) Analysoi vedestä lämpötila, pH ja TDS-luku.
Lämpötila
Lähdevesien lämpötila vaihtelee kaikilla lähteillä, mutta veden optimaalinen lämpötila on +4 astetta. Vesi on tiiviimmässä mahdollisessa muodossa juuri 4 asteisena ja tulee ulos maankuoresta tuossa lämpötilassa. Mitä lähempänä neljää astetta veden lämpötila on, sitä lämpänä alkulähdettä lähteesi vesi on. Jos vesi on yli 13 asteista, ei kyse ole todennäköisesit lähteestä, koska vesi on jo niin kaukana kylmästä ja kypsästä muodostaan. Käytännössä millainen tahansa lämpömittari soveltuu lähdeveden lämpötilan määrittämiseen. Voit hankkia digitaalisen lämpömittarin isommasta marketista tai keittiötarvikeliikkeestä noin 10€:lla.
pH
pH tulee latinankielen sanoista pondus hydrogenii eli vedyn potentiaali ja pH-luku ilmoittaa mitattavan substanssin (yleensä liuoksen) happamuuden tai emäksisyyden. Tislattu vesi on neutraalia (pH 7). Seitsemästä alas päin mentäessä vesi on hapanta ja seitsemästä ylöspäin mentäessä vesi on emäksistä. pH-asteikko on logaritminen eli jokainen luku on 10 kertaa happamampi tai emäksisempi kuin edellinen. Esimerkiksi pH 7.6 on 10 kertaa emäksisempi kuin pH 6.6. Veden pH:n olisi hyvä olla välillä: 6.8-7.2. Neutraali tai hieman hapan vesi nesteyttää kehoamme paremmin kuin emäksinen vesi. Neutraalit, noin pH 7 tuntumassa olevat vedet ovat optimaalista juomavettä. Kraanaveden pH on yleensä 7.5-8.8 välillä.
Veden pH:n määrittämiseen on useita keinoja aina lakmuspaperista huippulaatuisiin digitaalisiin pH-metreihin. Tarkempaan pH:n määrittämiseen suosittelen digitaalista mittaria. Uuden mittarin mukana tulee aina myös kalibrointiliuos, jonka avulla pystyt kalibroimaan mittarin pH 7:ään ennen käyttöä. Tämä on tärkeää oikean luvun saamiseksi. Ph-metrejä voi tilata internetistä (esim. Amazon.com, eBay.com) hintaan 20-200€. Suositeltavia merkkejä mm. IQ, HM Digital, General Tools, Sper.
TDS
TDS-luku kuvaa vedessä olevien ioneiden määrää (esim. kalsium, magnesium, kalium). Kansankielellä voisi ilmaista, että mitä enemmän ioneja vedessä on, sen “kovempaa” vesi on. Jos vedessä taas on vähän ioneja, se on pehmeää. TDS-metri on helppo ja halpa laite, jonka voi tilata internetistä (esim. Amazon.com, eBay.com). Halvimmat laitteet maksavat 10-15€ ja suositeltavia merkkejä ovat mm. HM Digital ja Extech. Laite käyttää kahta elektrodia sekä anodia ja katodia veden johtavuuden määrittämiseen (kyky johtaa sähköä) ja näyttää johtavuuden yksikössä ppm (parts per million). Suomesta laadukkaita välineitä veden analysointiin voi tilata esim. täältä.
TDS-lukuja
0-20 Tislattu vesi, muutamat huippulaadukkaat lähdevedet
20-50 Ideaalinen juomavesi, monet lähdevedet
50-100 Puhdistettu vesi (hiilisuodattimet, käänteisosmoosi jne.), lähdevesi, monet kraanavedet
100-150 Kova vesi, vielä turvallinen alue juomavedeksi, kraanavedet
150-250 Mineraalivesi (usein kaivovesi)
200-300 Juuri ja juuri juotavaksi soveltuva vesi, monet mineraalivedet
400-500 Mineraalivesi (kuumat lähteet)
> 500 Ei turvallista juotavaksi
Kalkkeutuminen alkaa noin 60 ppm TDS-arvoisessa vedessä. Maun kannalta optimaaliselle vedelle annettu arvo on 125 ppm, mutta laadukkaimpien ja parhaiten kehoamme nesteyttävien lähdevesien TDS luku on alhaisempi, optimaalisesti 9-15. TDS-metri on hyvä väline myös jos haluat testata vedenpuhdistusjärjestelmäsi toimivuutta ja seurata missä vaiheessa suodatin kannattaa vaihtaa.
Mitä eroa veden johtavuuden ilmoitustavoilla ppm ja mg/l on?
Kumpikin kuvaa samaa asiaa, mutta ppm on yleisemmin käytetty yksikkö. Ppm kuvaa enemmän “määrää”, kun taas mg/l kuvaa enemmän “painoa”. 300 ppm tarkoittaa kuitenkin samaa kuin 300 mg/l.
Kuinka säilöä lähdevettä?
Tässä kultainen sääntö lähdeveden käsittelyyn: Käsittele lähdevettä kuin laadukasta viiniä!
Säilöisitkö kalliin viinin muovipulloon tai jättäisikö pullon auringonpaisteeseen? Et tietenkään, koska se heikentäisi viinin laatua. Kuinka sitten säilöä lähdevettä?
Neljä tärkeintä tekijää:
1) Suojele lähdevettä lämmöltä
2) Suojele lähdevettä valolta
3) Suojele lähdevettä hapelta
4) Säilö lähdevesi aina lasiin
Sanotaan että lähdevedessä on elämän siemen. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Jos vesi säilötään niin, että se pääsee tekemisiin hapen, valon ja ilman kanssa, alkaa vesi elämään. Eli veden sisältämät mikro-organismit saavat kaikki tarvittavat välineet elämälle ja vesi alkaa muodostaa kasvustoa. Oikein säilöttynä luonnosta haettu lähdevesi säilyy mainiosti jopa kuukauden.
1) Viileä paikka: Optimaalinen paikka säilyttää vettä on kylmä- tai viileä kellari, jossa veden lämpötila säilyy +4 asteisena. Jääkaapin aikaansaamat taajuudet (60Hz), eivät ole paras mahdollinen säilytysympäristö vedelle, mutta toki huomattavasti huoneenlämpöä parempi vaihtoehto.
2) Pimeä paikka: Älä säilytä vettä auringossa tai huoneenvalossa. Kun täytät pullosi lähteellä, voit peitellä vesipullot esimerkiksi matolla tai viltillä, jotta saat suojattua vetesi mahdollisimman nopeasti valolta. Tämä on tärkeää varsinkin kesällä. Parhaiten säilyttämiseen toimii pimeä kellari, kaappi tai kylmähuone.
3) Säilö lähdevesi aina lasipulloon jossa on tiivis korkki: Parhaassa tapauksessa tumma (ruskea-, violetti-, sininen lasi). Muovista (varsinkin pehmeästä muovista) liukenee yhdisteitä veteen, minkä vuoksi se ei ole suositeltava materiaali veden säilömiseen. Myydäänkö laadukkaita viinejä muovipullossa!?
Optimaalisessa tapauksessa säilöt lähdeveden tummaan lasipulloon, jossa on puinen korkki (metallisista korkeista jää monesti ruostainen ja rautainen maku veteen). Muoviset korkita taas tiivistetään yleensä styreenillä, jonka vuoksi puinen korkki on ehkäpä optimaalisin vaihtoehto. Metalliset pullot (retkipullot, termospullot) ovat parempi vaihtoehto lähdeveden säilömiseen kuin muovipullot, mutta teräksestä valmistetetuilla pulloilla on ferromagneettisia ominaisuuksia, joihin vesimolekyylit reagoivat. Lasi on vähiten reaktiivinen ja laadukas säilytysmateriaali.
Mistä voin hankkia laadukkaita lasipulloja?
1) Helpoiten laadukkaita tummia lasipulloja löytyy kirpputoreilta - useita eri kokoja, värejä ja malleja. Huippulaadukkaita Miron-lasipulloja voi tilata täältä.
2) Kysy ystäviltäsi ja tuttaviltasi tyhjiä lasipulloja: Ihmisillä on usein varastossa erilaisia pulloja, joita he eivät tarvitse. Esim. vanhat apteekkipullot ja viinipullot.
3) Ravintolat ja baarit: Käy kysymässä ravintoloista tai baareista tyhjiä lasipulloja. Heillä kertyy jatkuvasti varastoon läjäpäin hienoja pulloja, jotka he antavat ilomielin käyttöön.
Säilö vesi aina mahdollisuuksien mukaan tummaan lasipulloon. Myös vaalea lasi sopii, mutta vältä muovia, koska lähdevesi imee itseensä voimakkaasti ympärillä olevia elementtejä (muovista mm. PBA, ftalaatit jne.). Pehmeissä muovipulloissa, joissa on kolmionmuotoisen kierrätyssymbolin keskellä numero 03 tai 07, on usein ftalaatteja ja bisfenoli A:ta, jotka toimivat kehossamme estrogeenin eli naishormonin tavoin (Lue lisää näistä ksenoestrogeeneistä). Vältä siis erityisesti niitä. Jos käytät esimerkiksi isoja muovisia pulloja kuljettamiseen (monessa tapauksessa lasipulloja käytännöllisempiä), vaihda mahdollisuuksien mukaan vesi kotona lasipulloon pidempää säilytystä varten.
Mitä muuta voin tehdä lähdevedelle?
1) Vorteksoi vesi mahdollisuuksien mukaan aina ennen käyttöä. Voit yksinkertaisesti pyörittää vettä hetken pullossa veden luonnollisen liikkeen saavuttamiseksi.
2) Keraaminen, munan muotoinen vedensäilytin on oivallinen tapa pitää vesi jatkuvasti luonnollisessa liikkeessään.
Mitä hyötyä lähdeveden juomisesta on, kraanavetemmehän on äärimmäisen puhdasta ja hyvälaatuista?
Vesi ja veden laatuun keskittyminen, on tekijä, joka lokeroituu monen mielessä “äärimmäisyyksiinsä vietyyn hifistelyn”, ja kun alamme puhumaan luonnosta itse haettuu lähdeveteen liittyvistä strategioista, tippuu hommalta monen silmissä viimeisimmätkin käytännöllisyyden rippeet. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että kehostamme 60-70% on vettä! Se millaisesta vedestä veremme ja kehomme nesteet rakentuvat, vaikuttaa olennaisesti elimistömme kokonaisvaltaiseen toimintaan - jopa enemmän kuin syömämme ravinto.
On mielestäni turha esimerkiksi kuvitella, että syöttämällä akvaariossa eläville kaloille maailman laadukkaimpia kalanruokahiutaleita, ovat kalat automaattisesti huipputerveitä. Jokainen akvaariokaloja hoitanut tietää kuinka tärkeää roolia kaikki veden laatu näyttelee kalojen hyvinvoinnin kannalta (pH, lämpötila, TDS-luku, mahdolliset epäpuhtaudet jne.).
Suomen vesijohtovesi on maailmanlaajuisesti arvioituna äärimmäisen puhdasta. Lisäksi Suomen veden laadun parantamiseksi on tehdy paljon parempia linjauksia kuin monissa muissa maissa. Suomi oli mm. ensimmäisiä maita, jotka vaihtoivat linjauksiaan veden puhdistamisen suhteen nopeasti esimerkiksi trihalometaanien, furanonien ja bromaatin haitallisten vaikutusten tarkemman ymmärtämisen jälkeen. Vaikka kraanavetemme onkin maailman mittapuulla erittäin puhdasta, on se silti puhdistettu kemiallisten prosessien avulla (desinfioidaan yleensä kloorilla tai natriumhypokloriitilla). Useiden kraanavetemme sisältämien kemikaalien vaikutukset elimistömme toimintaan eivät ole suotuisia ja moni niistä lisääkin tutkitusti toimiikin karsinogeenisinä eli syöpäriskiämme lisäävinä. Talousveden puhdistaminen on kuitenkin tärkeää prosessi, jonka avulla kykenemme jakamaan vettä miljoonille ihmisille. Veden puhdistamisessa käytetyistä prosesseista on kuitenkin hyvä tiedostaa muutamia tekijöitä.
Miksi kraanavettä puhdistetaan erilaisilla kemikaaleilla?
Puhtaalla juomavedellä on tärkeä väestöhistoriallinen merkitys. Juomaveden ja vesijohtojen tuhatvuotisesta historiasta huolimatta hyvä vesi sai 1800-luvun loppupuolella aivan uuden merkityksen: veden bakteriologisen puhtauden toteamiseen saatiin työkaluja, joiden avulla kyettiin uudella tavalla määrittämään veden puhtauden merkitys ihmisten terveydelle. Kun aluksi oli tärkeää saada kaupunkeihin vettä ylipäätään, tuli myöhemmin tärkeäksi huolehtia myös juomaveden puhtaudesta ja sitä kautta työkykyisen väestön hyvinvoinnista. Euroopan kasvavalle väestölle veden puhtaus tuli tärkeäksi vesien saastumisen lisäännyttyä, varsinkin kun huomattiin, että jäteveden saastuttamasta juomavedestä levisi useita tauteja, esimerkiksi lavantautia, koleraa ja punatautia. Vedenpuhdistuskysymyksiin ja veden puhtauden normeihin otettiin kantaa huomattavasti tiukemmin sen jälkeen, kun likainen juomavesi oli aiheuttanut useita laajoja epidemioita, mutta myös vaikean vesihuoltotilanteen vuoksi; Keski-Euroopan vähäiset vesivarat oli pilattu vähitellen ihmisten ja teollisuuden jätteillä.
Suomen ensimmäinen puhdasta vettä koskeva ohje sisältyy vuoden 1879 terveydenhoitoasetukseen. Laissa kehotettiin perustamaan jokaiseen kaupunkiin terveyslautakunta, jonka tehtävänä oli usean muun asian ohella huolehtia siitä, että ”jokaisessa kaupungissa, pitää mahdollisuuksien mukaan, hankittaman tilaisuutta siihen, että hyvää vettä runsaasti ja helposti saadaan”. Hyvällä vedellä asetuksessa tarkoitettiin mitä ilmeisemmin vettä, joka ei levittänyt tauteja, oli kirkasta eikä sisältänyt vieraita makuja tai hajuja. Kun vuoden 1879 asetuksessa oli vain mainittu hyvän veden vaatimus, vuoden 1927 terveydenhoitosääntö ei ollut enää yhtä väljä, sillä ”terveydenhoitolautakunnan tulee huolehtia, että kaupungissa on hyvää vettä runsaasti ja helposti saatavissa. Että viemärilaitos kaupungissa järjestetään terveydellisessä suhteessa tyydyttävällä tavalla.” Vuonna 1907 ilmestyneessä Keksintöjen kirjassa vesijohtovedelle asetettiin kaksi vaatimusta. Veden piti olla:
“Hyvänmakuista ja terveellistä. Maku riippuu vähin siitäkin, mihin on tottunut, mutta paljon keittosuolaa ja muita kivennäisaineita sisältävä vesi ei ole missään tapauksessa suosittavaa. Terveydellinen puoli on kaikista tärkein ja se saattaa usein olla sangen epäiltävä, varsinkin tiheän asutuksen keskuudessa, jossa elimellisten ainesten veteen joutuminen tekee sen terveydelle vaaralliseksi. Siksi onkin suurten kaupunkien vesi tarkan bakteoroloogisen tarkastuksen alaisena, ja 100 bakteeria kuutiosenttimetrin alalla pidetään nykyään enimmin paikoin korkeimpana sallittuna määränä hyvässä juomavedessä.”
Valtiotieteiden käsikirjassa vuodelta 1922 terveydenhoito-hakusanan alla veden puhtaus määriteltiin seuraavasti: ”Veden puhtaudella tarkoitetaan sitä, että se on vapaa sellaisista joko liuenneista tahi liukenemattomista aineista, jotka voivat olla terveydelle vaarallisia tai muuten tehdä veden nauttimisen tai käyttämisen vastenmieliseksi”.
Mitä kemikaaleja kraanavesi sitten sisältää?
Kun raakavettä desinfioidaan talousvedeksi, veteen syntyy epäpuhtauksia, jos raakavesi sisältää epäpuhtauksien lähteeksi sopivaa orgaanista ainesta. Pintavesi (joki- ja järvivesi) sisältää eniten tällaisia aineita, kuten humusta. Pohjavedessä (kaivovesi) niitä on vähiten. Mitä puhtaampaa raakavesi on, sitä vähemmän syntyy epäpuhtauksia. Kun desinfiointiin käytetään tavallisinta desinfiointitapaa, kloorausta, veteen syntyy erilaisia kloorattuja yhdisteitä kloorin reagoidessa orgaanisen aineen kanssa. Humuspitoisesta pintavedestä kloorattu juomavesi saattaa sisältää pieniä määriä satoja erilaisia epäpuhtauksia. Jos vedessä on bromidia, syntyy myös bromattuja epäpuhtauksia. Talousvettä voidaan desinfioida myös muilla menetelmillä, mm. otsonoimalla. Otsonointi saattaa myös tuottaa haitallisia sivutuotteita. Bromipitoista vettä otsonoitaessa syntyy mm. bromaattia. Kloorauksen yhteydessä syntyvistä epäpuhtauksista ehkä eniten on tietoa trihalometaaneista, klooratuista furanoneista ja halogenoiduista etikkahapoista. Niiden epäillään aiheuttavan terveyshaittoja, lähinnä vähäisen syöpäriskin.
Trihalometaanit
Juomavettä on kloorattu 1900-luvun alkupuolelta lähtien ja sen uskottiin olevan täysin haitatonta käyttäjille, kunnes 1974 klooratusta juomavedestä todettiin kloroformia. Kloroformi on koe-eläimille syöpää aiheuttava aine (mm. maksa- ja munuaiskasvaimia), mutta koska se ei ole mutageenista, on epätodennäköistä, että se ainakaan yksinään olisi juomavedessä syöpää aiheuttava aine. Kloroformia pidetään syövän promoottorina eli se edistää jo alkaneen kasvaimen kehittymistä. Juomavedessä esiintyvien kloroformipitoisuuksien promootiovaikutusta ei tiedetä.
Bromodikloorimetaani
Bromodikloorimetaani on mutageenista ja aiheuttaa koe-eläimissä kasvaimia (munuais- ja maksakasvaimia). Sitä pidetään mahdollisesti ihmiselle syöpää aiheuttavana aineena. Myös klooridibromometaani on mutageenista, mutta sen karsinogeenisuudesta edes koe-eläimissä ei ole varmaa tietoa.
Klooratut furatonit
Klooratut furanonit ovat mutageenisia epäpuhtauksia. Eniten tietoa on yhdisteestä, josta käytetään lyhennettä MX (3-kloori-4-(diklorimetyyli)-5-hydroksidi-2(5H)-furanoni). MX on hyvin mutageenista bakteereilla tehdyissä mutageenisuustesteissä (Ames-testi), joilla juomaveden mutageenisuutta testataan. MX on selittänyt enimmillään jopa 67 % juomaveden mutageenisuudesta. Useat klooratut furanonit ovat kuitenkin yhtä mutageenisia, kun mutageenisuutta tutkitaan nisäkkäiden soluilla. MX on karsinogeenista rotalle, kasvaimia syntyy mm. maksaan ja kilpirauhasiin. Muiden kloorattujen furanonien karsinogeenisuutta ei ole tutkittu. Kloorattuja furanoneja pidetään yhtenä mahdollisena ryhmänä aiheuttamaan kloorattuun juomaveteen liittyvää syöpäriskiä. Kloorattujen furanonien pitoisuudet klooratussa juomavedessä ovat alhaisia (1-100 nanogrammaa/l verrattuna esimerkiksi trihalometaanipitoisuuksiin (1-100 mikrogrammaa/l). Ne saattavat ryhmänä yhdessä edistää syövän syntyä.
Halogenoidut etikkahapot
Dikloorietikkahapon ja trikloorietikkahapon terveysvaikutuksista on eniten tietoa. Molemmat epäpuhtaudet aiheuttavat koe-eläimissä kasvaimia eli ovat karsinogeenisia. Molemmat aineet ovat myös mutageenisia, dikloorietikkahappo voimakkaammin kuin trikloorietikkahappo. Niitä on pidetty ensi sijassa syövän promoottoreina, mutta todellinen rooli ihmiskarsinogeeneina on epäselvä. Halogenoitujen etikkahappojen pitoisuus klooratussa vedessä on 1-150 mikrogrammaa/litra. Klooratussa vedessä on myös bromattuja etikkahappojohdoksia, jos raakavesi sisältää bromidia. Dibromi- ja tribromietikkahappo ovat olleet mutageenisimpia aineita mutageenisuustesteissä kuin vastaavat klooratut hapot, joten nekin voivat aiheuttaa syöpäriskiä. Sekä dikloorietikkahappo että trikloorietikkahappo aiheuttavat koe-eläimille epämuodostumia kun niitä annetaan emoille raskauden aikana. Dikloorietikkahappo aiheuttaa erityisesti sydämen epämuodostumia. Sen sijaan ei tiedetä, aiheuttavatko klooratun juomaveden halogenoidut etikkahapot epämuodostumisriskiä ihmiselle.
Bromaatti
Jos vedenvalmistuksessa käytetty raakavesi sisältää bromidia voi desinfioinnissa muodostua bromisivutuotteita. Vaikka raakavesissä oleva bromidi ei sellaisenaan ole terveydelle haitallista se voi reagoida vedenvalmistuksessa käytettyjen hapettimien (kloori ja otsoni) kanssa muodostaen terveydelle haitallisia bromiyhdisteitä. Otsonin käyttö talousveden valmistuksessa on lisääntynyt Suomessa sen voimakkaan hapetuskyvyn vuoksi. Käyttämällä otsonia on voitu vähentää kloorin käyttöä ja samalla kloorauksen sivutuotteiden muodostumista. Monista eduista huolimatta sillä on myös haittapuolensa. Ongelmallisinta otsonin käyttö on, jos raakavesi sisältää bromidia, koska otsoni pystyy hapettamaan bromidin bromaatiksi, joka on karsinogeeninen, eli syöpää aiheuttava aine. Uuden talousvesiasetuksen mukaan epäorgaanisen bromaatin raja-arvo on 10 µg/l.
Terveyshaittana lisääntynyt syöpäriski
Väestön tutkimukset ovat osoittaneet, että pitkäaikainen pintavedestä tehdyn klooratun juomaveden käyttö aiheuttaa pienen syöpäriskin lisääntymisen. Mm. virtsarakon ja peräsuolen syöpä lisääntyvät (10-30 %). Syöpäriski on sitä suurempi mitä mutageenisempaa juomavesi on. Juomaveden mutageenisuutta (kyky vaurioittaa DNA:ta) voidaan käyttää syöpäriskin mittarina. Mutageenista kloorattua juomavettä on todettu useissa maissa, joissa raakavesi sisältää sopivaa orgaanista ainesta, Suomen lisäksi mm. USA:ssa, Kiinassa, Venäjällä, Hollannissa, Japanissa ja Englannissa. Klooratun juomaveden mutageenisuus Suomessa on ollut korkeimmillaan 1970-luvulla (keskimäärin 3000 nettorevertanttia/l pintavesilaitoksilla). Tämä on voitu arvioida takautuvasti laskennallisesti vesilaitosten tiedoista. Sen jälkeen mutageenisuus on vähentynyt ja on keskimäärin enää alle 1000 nettorevertanttia/l, koska vesilaitokset ovat siirtyneet käyttämään pohjavettä (sisältää vähän orgaanista ainesta) ja klooraustapaa on muutettu. Syöpäriski lienee vähentynyt vastaavasti. Koska syöpä tarvitsee kehittyäkseen pitkän ajan (10-20 vuotta), 1980-luvun vedenlaatu vaikuttaa tämän päivän syöpäriskiin ja nykyinen vedenlaatu vielä 2010-luvulla. On arvioitu, että kloorattu juomavesi on aiheuttanut Suomessa enimmillään 50-100 ylimääräistä syöpää vuodessa, alle 0,5 % kaikista syövistä. Nykyisellä juomaveden mutageenisuustasolla syöpiä ilmaantuu arviolta 10-20 vuodessa. Klooratun juomaveden aiheuttama syöpäriski ei ole siten enää merkittävä terveysriski Suomessa. Välttämättömän kloorauksen tuottamat edut ovat haittoja suuremmat.
Jos juomavesi saastuu mikrobeilla (vesiepidemiat), vettä saatetaan joutua klooraamaan tilapäisesti tavallista enemmän vesijohtoverkoston puhdistamiseksi. Näistä tilanteista kerrotaan vesilaitoksilta ja vedenkäyttäjiä opastetaan veden käytössä. Kysymyksessä on poikkeustilanne. Epäpuhtauksia, jotka aiheuttavat kloorattuun juomaveteen liittyvän syöpäriskin ei varmasti tiedetä. Juomavedessä olevia mutageenisia aineita on epäilty ensimmäiseksi, koska ne pystyvät aiheuttamaan syövän. On todennäköistä että syöpäriskiä lisäävät useat erilaiset epäpuhtaudet yhdessä.
Jatkuvan runsaan fluoridin saannin epäillään edistävän luunmurtumia. Väestötason tutkimuksissa on saatu asiasta vaihtelevia tuloksia. Suomessa todettiin v. 1999 (Kurttio P. ym), että lonkkamurtuman riski lisääntyy 50-65 -vuotiailla naisilla (noin kaksinkertaiseksi kun veden fluoridipitoisuus > 1.5 mg/l). Tätä vanhemmalla iällä eikä miehillä vastaavaa riskin lisääntymistä havaittu. Fluoridi todennäköisesti muuttaa luuta herkemmin murtuvaksi.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Kuinka suuri ero hyvällä porakaivovedellä ja lähdevedellä on?
Tämä on monimutkainen kysymys. Vapaana virtaava lähdevesi, jolla on luontaisesti alhainen TDS-luku on kaikkein “kypsintä” mahdollista vettä, koska se suodattuu vähitellen maan eri kerrosten läpi pinnalle ja on kuin kypsä hedelmä valmiina poimittavaksi. On kuitenkin mahdollista, että kaivo sijaitsee lähellä tälläistä lähdettä ja se pumpataan ylös samasta pohjavesikerroksesta. Tällöin vesi on kuitenkin raakaa ja sillä on yleensä korka TDS-luku (kovaa vettä). Toisaalta matalan TDS-luvun kaivovesi on huikea juttu ja toimii loistavana vaihtoehtona luonnossa virtaavalle lähdevedelle. Katso lisää kaivoveden analyysitulkista.
Jos lähteeni TDS luku on korkea (250-1000), voinko tehdä asialle jotain?
Jos lähteesi TDS-luku on korkea ja vesi on selkeäsi “kovaa”, kannattaa vesi pehmentää. Painovoimalla toimivat hiilisuodattimet (esim. Brita-kannut), eivät ole tarpeeksi voimakkaita poistaakseen mineraaleja, mutta käänteisosmoosijärjestelmä tai tislaaminen toimii mainiosti veden mineraalien poistamiseksi eli veden pehmentämiseksi.
Olen kuullut, että veden rakenteen parantamiseen voi käyttää erilaisia kiviä (kristallit, ametistit jne.). Onko tästä jotain hyötyä?
Veden rakenteen parantamisessa erilaisilla kivillä, kristalleilla ja magneeteilla saattaa olla omat hyötynsä. Näitä passiivisia välineitä tärkeämpää on kuitenkin saada vesi mekaaniseen liikkeeseen (vorteksointi), jolloin veden luontainen rakenne palautuu parhaalla mahdollisella tavalla. On myös hyvä ymmärtää, ettei tislattu vesi sisällä ioneita, jotka muodostaisivat rakenteita. Tämän vuoksi esimerkiksi suodatettuun kraanaveteen on hyvä lisätä laadukasta suolaa (ioneja).
Jos en pääse lähteelle niin kuinka voin parantaa juomani veden laatua? Voisiko eri vesiä asettaa paremmuusjärjestykseen?
1) Luonnossa virtaava lähdevesi
2) Porakaivovesi, kaivovesi
Kaivovesi on pohjavettä, joka muodostuu maaperään imeytyneestä sade- ja sulamisvedestä. Vesi kulkeutuu maaperän huokosissa ja kallioperän raoissa painovoiman vaikutuksesta alimpiin maastonkohtiin. Kun vesi suodattuu maakerrosten läpi, se puhdistuu ja samalla siihen liukenee ihmisten terveydelle tärkeitä hivenaineita. Jos sinun on mahdollista juoda hyvää kaivovettä, loisto juttu!
Kaivoveden tulee kuitenkin olla terveydelle vaaratonta. Vesi voi olla paikoitellen epäterveellistä johtuen maa- ja kallioperässä luonnostaan olevista aineista (esimerkiksi radon, uraani, arseeni ja fluoridi) taikka ihmisen vaikutuksesta (esimerkiksi lannoitteiden nitraatit, torjunta-aineet, ulosteperäiset bakteerit ja virukset). Myös eläinten ulosteista voi taudinaiheuttajia päästä kaivoon. Siksi on hyvä säännöllisin väliajoin tutkituttaa kaivon veden laatu, vaikkei maussa huomaisikaan mitään poikkeavaa. Ennen näytteenottoa kannattaa pyytää ohjeet kunnan terveystarkastajalta tai vesinäytteitä tutkivalta laboratoriolta.
3) Sadevesi, sulatettu lumi
Jos elät alueella, jossa et pääse käsiksi laadukkaaseen lähdeveteen tai kaivoveteen, voit harkita sadeveden tai sulatetun lumen juomista. Sadeveteen tai sulatettun lumen joukkoon kannattaa kuitenkin lisätä aina ripaus laadukasta suolaa.
4) Pullotettu lähdevesi, kivennäisvedet
- Pullotettu lähdevesi on kallista ja usein jopa huonolaatuisempaa kuin kraanavesi (enemmän bakteereita, mutta toisaalta vähemmän puhdistamiseen käytettäviä haitallisia kemikaaleja).
- Lähdeveden pakkaaminen muoviin on aina iso miinus ja pullot ovat saattaneen usein seisoa paikallaa hyvin pitkiä aikoja, jolloin vedestä syntyy “muoviteetä” (huomioi muovista veteen liukenevat ksenoestrogeenit kuten ftalaatit ja BPA).
- Luonnollisesti hiilihapottuneet kivennäisvedet (katso etiketti) ovat erinomaista vettä varsinkin jos vesi on säilötty lasiin.
- Keinotekoisesti hiilihapotettujen kivennäisvesien juominen ei ole suositeltavaa (jos hiilihapot aiheuttavat sinulla närästystä tai kaasuuntumista, ravista pullo ennen käyttöä jolloin hapot haihtuvat vedestä).
5) Kraanavesi ja vedenpuhdistusjärjestelmät
Kraanaveden puhdistamiseen voi käyttää monenlaisia laitteita ja strategioita, riippuen halutusta puhdistustehosta ja budjetista:
1) Grander
2) Käänteisosmoosilaitteet
3) Nikken
4) Aktiivihiilisuodattimet*
*Esimerkiksi Brita-kannut poistavat kraanavedestä lähinnä kloorin hajun. Vastaava puhdistustrategia on toki parempi kun ei mitään, mutta heikko ja kallis väline veden kemiallisen koostumuksen parantamiseen pidemmän päälle. Aktiivihiilisuodattimella kyetään tuotteiden valmistajien mukaan sitomaan vedestä mm. arseniikkia, asbestosta, atrasiinia (torjunta-aineita), bentseeniä, fluoria, lyijyä, elohopeaa, nitraattia, trikloroetyleeniä, trihalometaaneja, radiumia, radonia ja biologisia ainesosia (bakteerit, virukset). Joissain kannuissa on aktiivihiilisuodattimien lisäksi polyeteenisuodatin.
Mitä voin tehdä parantaakseni kraanaveden laatua, jos minulla ei ole minkäänlaisia vedenpuhdistusjärjestelmiä tai -välineitä?
- Lisää veteen ripaus laadukasta suolaa
- Lisää veteen cayanne-pippuria tai inkivääriä ja ravista – anna seisahtaa 10 minuuttia
- Purista veteen sitruunan- tai limen mehua
- Lisää veteen yrttejä (esim. minttu) ja annan liota yön yli
Haluaisin tutustua vesiaiheeseen enemmän. Mistä löydän lisää informaatiota aiheesta?
Kirjasuositukset:
Living Waters - Olaf Anderson
Nature Was My Teacher - Viktor Schauberger
Living Energies - Viktor Schauberger, edited by Callum Coats
The Water Wizard - Viktor Schauberger, edited by Callum Coats
Masaru Emoto - The Secrets of Water (Masaru Emoto - Veden salainen elämä)
Hidden Nature: The Starling Insights of Viktor Schauberger - Alick Bartholomew
Masaru Emoto - The Hidden Messages in Water (Masaru Emoto - Veteen kätketyt viestit)
On The Track of Water’s Secret from Viktor Schauberger and Johann Grander -Hans Kronberger ja Siegbert Lattacher
Dokumentit:
Sacred Living Geometry - Enlightened Environmental Theories of Viktor Schauberger
Flow For The Love Of Water
